Nimet ja kasvot sekoittuvat,
suutelelen muita vaikka olet vieressäni.
Annat minun suudella, mutta et onneksi rakastaa.
Minä pelkään rakastaa,
pelkään tulla ammutuksi,
nuolen lävistämäksi.
Hukkaan puhelimeni lisäksi avaimet ja itseni, herään kebabravintolasta kello 3 aamulla ja ryntään oksentamaa pahaa oloani.
Miksi suutelen, mutta en rakasta?
Manaan mantraa, etten pelkäisi.
Mutta kuinka minä voisin
olla pelkäämättä sinua,
kun poukkoilet meren lailla ja hukutat aaltoihin.
Bussipysäkin rautanyrkki,
takoo, takoo, takoo.
Punainen korosta silmiä, saa minut itkemään ja juoksemaan.
En tiedä mitä tunnen, missä olen ja minne menen. Anna mun osata.
En tiedä kuinka ja miten rakastan.
Äiti, älä anna mun kasvaa isoksi.
Antakaa minun poltella suitsukkeita,
hautautua niiden verhoon ja maalata omituisia maalauksia sormivärein.
Antakaa minun itkeä häissä ja nauraa hautajaisissa, huudella ventovieraille ja ajaa bussilla johonkin missä kukaan ei osaa lausua nimeäni.
Antakaa minun kuolla, ennen kuin elän, antakaa tanssia sateessa, piilotella auringolta, poltella tupakkaa ja rakastua.
Antakaa mun olla kasvamatta vastuulliseksi aikuiseksi.
Hiustenlähtö on lähellä, kriiseilen, olen alaston. En löydä tästä järkeä ja identiteettini on hävinnyt. Ego on luhistunut varjoksi vierelleni ja kokee suurta halua leikata kutrit lavuaariin.
Miksi minä en ole ja mitä minusta puuttuu?
Istun sängyllä useita tunteja päivässä ja tuijotan ulos pimeyteen. Ulkona on yhtä pimeää kuin sielussani.
Harhailen
ja
eksyn
jälleen.
Kesäiset kuukaudet ovat kaukana,
kesäöitten naurut naurettu ja
alkoholi suonista kadonnut.
Varjot kasvoilla kasvavat,
pilke on kadonnut silmistä ja
väsymys on ensi kesään asti takka.
Haluan taas kuulla taas festarialueen jumputuksen ja tuntee ne fiilikset ja ihmiset mun ympärillä.
