Kaukana

Mennään korkeelle, mennään itteemme.
Ostetaan metroasemien ruoka-automaatit tyhjiksi.
Istutaan metsässä sateenvarjon alla.
Ostetaan koko palkalla mäkkiruokaa.
Poltetaan röökit viimeistä myöten.
Ollaan.

Paikallani

Miksi olen jämähtänyt tähän?
En edes itse tiedä.
Ehkä minä pelkään askelia.
Pelkään takana murenevaa kalliota
ja edessä hukuttavaa merta.
En ota askeltakaan, koska pelkään kadotusta.

Ja mikä pahinta; yksinäisyyttä.

Enkä haluakkaan tietää

Mitä tiedän rakkaudesta? Helvetti sentään, en yhtään mitään.

Nään siitä painajaisia ja herään yksin lakana puristettuna nyrkkeihin.

Poltan yksinäisyyteni tuhkana juhannuskokkoon ja kirjoitan siitä romaaneja.

Helvetti sentään, en tiedä mitään.

Kirjailijan

Jos suhun rakastuu joku, kenellä on taipumus kirjoittaa ajatuksiaan ylös,
sä et koskaan kuole.

Sä oot jokaisellas sivulla, vilahdat jokaisessa sivulauseessa vähintään ja sä olet juonen kuljettaja.
Sut huomaa sivujen yläreunan hiirenkorvista ja kyyneleistä kastuneesta paperista.

Jäätelöä

Mä nautin jäätelöä tuutista Tallinnan aukiolla
Pikkutyttö kulkee ohi pinkeissä maihareissa
Meidän koulun ykköset katselevat kauempana tupakat huulessa
Ja mä syön jäätelöä tuutista

Suomi Finaland Perkele

Valtio on korruptoitunut ja ihmiset ovat kyynisiä ja kyynisyys on elämää.

Rikkaat istuvat isoissa saleissa ja syövät posliinilautasilta, kun köyhät nuolevat näppejään velkakierteessä.

Hukutaan lainoihin ja turvaudutaan Hurstin apuun. Seistään leipäjonossa häpeillen, toivoen ettei tarvitsisi.

Mielenterveyshäiriöt ovat ennemmin sääntö, kuin poikkeus. Ja apua ei saa, vaikka sitä tarvitsisi.

Nuoriso alkoholisoituu, addiktoituu ja sammahtaneet nuoret hukkuvat uimarannoilla kesäisinä aamuöinä.

Muista kulta, hyvinvointivaltiossa valtio voi hyvin, et sinä.

Rakastaa ei rakasta kas siinä pulma

Mä taidan palata sun luokses aina,
kun tiedän ettet muista sitä.

Huonolla tuurilla, sä muistat.
Ja mä taas selittelen, miksi suutelen sua.
Vaikka mulla on miljoona maailman typerintä totuutta,
selkään hakkaava omatunto ja syyhyävät sormet, mä tyydyn toteamaan liudan ohuita valheita.

Mä katson sua mielelläni, suutelen sua mielelläni.
Ei enää varattuja tai heteronaisia.
Ja mä laitan sut rikkomaan moraalis jälleen kerran.

Varsinainen viiden tähden kusipää.

Kontula 03:12

Baaritiskin ainoa asiakas
Ikääkään ei oikeastaan vielä ole

(Halu saada pää sekaisi)

Vuosien päästä me ollaan tässä

Taas me istutaan tässä pisteessä
Ja sä kerrot mulle vuosista, joita ei tule tapahtumaan

Mä nauran, en sulle, vaan maailmalle
Sä olet naivi ja omistuksenhaluinen
Mä olen myrskyn rikki repimä purje ja hajonnut pelastuslautta
Mä hukutan jokaisen minuun astuvan

Ja mä tartun sua kädestä
Ja leikin, että ne vuodet tulee vielä tapahtumaan

Seassa

En istu keittiössä, en olohuoneessa
En laula sulle tuutulaulua,vaikka pyydät
En kuuntele sinua, vaikka kaipaat minua

Olen poissa, olen kaukana
Olen hukkuneena viinilasiin
Olen hajonneena bussipysäkin ikkunalasin sekaan.

Tulevaa

Kuvissa poika suutelee rakastaen tytön poskipäitä,
nauraa tytön tyhmälle ilmeelle.
He ovat onnellisia, lasin takana turvassa.

Tyttö tahtoo korkealle, korkealle pois.
Hän haluaa unohtaa ja tuntea tunnottomuutta.
Poika suojelee ja yrittää pitää kädestä,
estää eksymisen.

Itkuinen nyyhkytys tytön kurkunpohjasta.
Tyly katse hänen suuntaansa ja
loittoneva selkä ovat viimeinen köysi kaulalla.

Enkä minä enää muista.

Musta ja aurinkoinen maanantai

Mä poltin askin tupakkaa ja
äiti toivoi mun kuolevan.
Mä toivoin helpotusta ja liian makeaa kahvia.

Mä istuin auringon valaisemalla tupakkapaikalla ja kuuntelin,
kun mun rakkauteni huusi mulle saatanoita.

Kolmas tragedia

Yhtä suoraviivaista murhenäytelmää,
päättyen siihen että päähenkilö istuu keittiön ikkunalaudalla
miettien mitä jos.

Mitä jos ensimmäinen ei olisikaan koskaan hakenut lohtua muiden lakanoilta,
juonut pahaa olooa kurkusta alas tai olettanut rakkauden riittävän tuonpuoleiseen asti,
hän ei kuunnellut särkyvän lasisydämmen helinää jalkojensa juuressa. Minä murenin.
Entä jos hän olisikin myöntänyt olevansa virheellinen ja hieman hukassa itsensä kanssa,
eikä olisi repinyt lukuisia arpia lapaluiden ympärille, saati sitten mustelmia alaselälle.
Olisiko hän vielä vastanäyttelijä?

Mitä jos pitkätukkainen olisikin jättänyt yksin, ollut murehtimatta siitä,
kuinka siuhku meinasi olla viimeinen ehtoollinen ja Golgatalle kannettu risti.
Entä jos hän olisikin jaksanut vielä hieman enemmän ja nähnyt kuinka feeniks nousi ja lensi vapauteen.
Entä, jos hän olisikin ollut viimenen kahlitsija ja ripustanut lukon kaulaansa aina puoliajan jälkeen asti. Minä petyin ja pelkäsin.
Olisiko hän vastanäyttelijä?

Mitä jos ruskeaverikkö ei enää jaksaisi kannatella reppuselässään,
vaan tipauttaisi kun kuilu olisi syvin.
Entä jos hän ei antaisikaan itselleen anteeksi ja saisi nähdä nousun lisäksi loputtoman tuhon ja tuskan, vaikka antaisinkin kaikkeni. Minä rakastuin.
Entä jos tämä onkin pala lyhyttä ikuisuutta, onnea ja tunteiden valtavaa skaala.

Jatkatko vastanäyttelijänä?

Seuraavat puoli vuotta

Jokaikinen viikonloppu seitsemän kaljan halpa nousuhumala.
Silloin tällöin tippa viinaa ja savulle maistuneet huulet.

Kirpeä jälkimaku ja tunnustettu rakkaus,
joka johti ainoastaan ja vain särkyneeseen sydämmeen. Hieman naiivi iskurepliikki ja Vaasankadun halpa seuralainen.

Kerta toisensa jälkeen anteeksi antava kuiskaus ja rukoukseen ristityt kädet.
Itkuiset silmät ja keskiyöllä pakattu matkalaukku.

Tipu kovaa ja korkealta. Kukaan ei ota kiinni.

Lukuisat iholle värittyneet mustelmat,
paikaltaan lipunut kaulanikama,
jokainen liikuntakykynsä menettänyt lihas ja
kahdeksan hiusmurtumaa ranteissa.

Ne kaikki ovat ehdottomasti kivuttomampia,

kuin rakkaus.

Metro

Yksinkertaiseksi ei minua ole koskaan ennen kuvailtu.

Nyt olen avoin kirja, helppolukuinen ja yksinkertainen. Mustaa teksiä valkoisilla sivuilla ja virheettömiä kappaleita kerta toisensa perään.

En kai olekkaan Lontoon metrokartta.

Sua jos vois ymmärtää

Oot free spirit ja sillai.

Iltataivaan eka tähti, revontulien vika häivähdys.
Rakkauslaulujen kaunein sointu ja pisamat kesäisin kaikkien kasvoilla.
Kruunu ja klaava, tequilashotti ja humalainen hyvä idea.

Sä oot kahlitsematon, tottelematon ja värikäs ajatus aamuyöstä.

Kallio

Istahdan moottoritien varteen ja jään siihen. Et olisi koskaan tullutkaan, mennytkään tai nähnytkään. Silmissäs taisi pilkahtaa surun lisäksi pettymys ja sanoit mitä sylki toi suuhusi.

"Mä en jaksa tätä enää" äänes tais murtua ja ääniviesti toisena perään huuhtoutuu alkoholina mun huulien suodattamana kurkusta alas. Humaltunut olo ja taisin seistä Kallion kattohuoneiston parvekkeen kaiteella valmiina lentämään.

Oopperaa laulava elämänkoululainen alhaalla, valmiina ottamaan minut syleilyynsä, mutta sä taisit kehottaa mua tulemaan alas kaiteelta.
Halusin halata sua, mutten tainnut ehtiä. Poltin viimeisen tupakan ja tarjosin sulle jämät ilman huonoa omatuntoa.

Taisit olla pieninä sirpaleina, hajonneena huoneen nurkkaan, enkä mä voinut tehdä mitään. Liian humaltunut löytämään sanoja ja liian humaltunut nousemaan junaan ja hankkimaan aseenkantolupaa.
Halusin halata, mutten osannut.

Vain hullut asuu kalliossa ja koikeilee, kuin kauan kestää pää.

Huolissani

Luistellen velvollisuuksista, tupakka toisessa kädessä
ja huoleton hymy kasvoilla.
Etkä koskaan opi, ennen kuin putoat

ja lujaa.

Ole minun

Istuttaisin sut kulmäpöytään,
pois muiden katseilta.
Ostaisin liian kallista kahvia ja tuijottaisin sua silmiin.
Hipaisisin tummat kutrisi korvasi taakse
ja suutelisin, kun sitä vähiten odotat.

Tarttuisin sua kädestä ja vetäisin lähelleni,
eikä maailmassa olisi muita.

Taluttaisin sua Espaa pitkin ja
kun vähiten sitä odottaisit,
koppaisisin sut syliini.
Hukuttaisin sut suudelmiin
ja ostaisin liput Suomenlinnaan.

Onneksi sinua ei voi suudella puhki.

Itkevät enkelitkin

Sä näytit keijulta, kun sä olit sitonut hiukses ylös nutturalle.
Sä tanssahtelit kevein askelin ympäri huoneita, huolettomana, kaunis hymy kasvoillasi.
Olisin halunnut sulkea sut syleilyyni, kuiskuttaa salaisuuksia korvaasi viideltä aamulla ja nukahtaa sun vierees valvottuamme koko yön.

Sä näytit langenneelta enkeliltä, kun istuit parvekkeella savuke suussa, katsellen auringon nousemista. Hiuksesi olivat notkahtaneet niskaasi ja kaulassasi oli helminauhana mustelmia ja purujälkiä.

Vanhoja

Voiko sydänsuruun kuolla?
Musta tuntuu,
että näkymättömät kädet repii mua pieniksi paloiksi sisältä.

Mun ei olis koskaan pitänyt pussata sua,
eikä polttaa niitä tupakoita.
Mun ei pitäs suudella ventovieraita
tai tuttuja.

Aina ei voo saada

Haluan askin tupakkaa ja isot rankalaiset.
Haluan tanssia Wanhat frakissa ja glitterisissä vansseissa.
Haluan valvoa koko yön ja nukahtaa matikan tunnilla jäämättä kiinni.

Haluan osata muodostaaa sanoista kauniita kokonaisuuksia, jossa puran katkeruutta elämääni kohtaan.

Monimutkainen

Fritsut kaulassa ovat etuoikeus,
kalja kädessä on illan pelastus ja filtteriin asti poltettu tupakka illan viimeinen vitsaus.

Mä taidan kaivata elämää, jolloin unohdin itseni.
Kun pystyin itkemään tuntikausia itseäni uneen ja nukahtamaan aamun pikkutunneilla, silmät turvonneina.
Kun puhelimestani loppui joka päivä akku kello 16.03 ja jouduin kantamaan laturia mukanani jatkuvasti.
Kun sain lähteä koulusta tapaamaan ahdistavia ihmisiä, jotka olettivat minun heittäytyvän sillalta alas.

Nyt mä olen vain rakastunut elämään, parhaaseen ystävääni, poikaan, jonka tapasin takapihallani, musiikkiin, joka saa aivot ajattelemaan 'vitut siitä' ja kirjojen hiljaisiin sivuhenkilöihin.

En kaipaa mitään ja kaipaan kaikkea.
Yksinäinen, mutta ympäröity.
Viiden polun kiertoreitti ja kotimatkan rikkinäinen silta.

Monimutkainen.

Kahdeksas helmikuuta

Tärisevät kädet ja utuiset silmät.
Aivojen tilalla pamppaileva sydän ja pakokauhu.
Ei enää koskaan.

Liikaa kaljaa ja vaihdettuja suudelmia.
Aski tupakkaa ja takavarikoitu tequila.

Seitsemäs helmikuuta

Kello 7:38 aamun ensimmäinen ja viimeinen tupakka.
Alkoholia veressä ja oksennusämpäri käden ulottuvilla.
Huonot muistikuvat ja pilalle mennyt parketti.

Taisimme myös kaataa kaljaa faijan kenkään.

Tuhkaa

Taas tunnen itseni kahta iskua satutetummaksi.
Alakoukku vatsaan ja yläkoukku leukaan.

En tiedä, mitä helvettiä edes teen.
Ajatukset ovat yksi paradoksi
ja hukutan pahan olon alkoholiin.

Oksennan tunteet kello 03.00
tuntemattoman miehen vessassa ja
riennän ulos itkien,
toinen silmä mustana ja puolet vaatteista kadottaneenaa.

Kahvia vielä yksi kupillinen

Hiekkainen katukivetys rohisee,
ja puhut sinkkuuden hienoudesta.

Kai minäkin sitä kaipaan,
rajattomuutta ja vapautta.
Huolettomia suudelmia ja
ketä tahansa yöksi viereeni.

Hän rakastaa sinua ehdoitta.
Vai rakastaako sittenkään.

Haluan ehkä tytön, jolla on leijonan harja.
Tai tytön kenen hiukset ovat eevenpuun väriset.
Tai ehkä haluan pojan, jolla on naurettava sänki,
tai pojan jolla on söpöt hymykuopat ja blondi hiuspehko.

Haluan kaikkea.

Ja kaikista eniten kahvia.

Perkeleitä

Varmaan kaikki vastapäisen talon asukit on nähneet mun rinnat, sillä en jaksa pukea päälleni.
Ja taisin saada tänään nikotiininyrkytyksen nuuskasta.

Naurattaa niin perkeleesti.

Viisitoista kesäinen

Mä oon syy siihen, että astut vesilammikkoon, mä oon syy siihen että unohdit herätä ajoissa, mä oon syys siihen, että sun sydän on särkynyt.

Mä oon syy kaikkeen,
koska sä oot virheetön ja mä vasta lapsi.

15 kesää oli aivan liian vähän.