Elämäni on vain helvetin iso vitsi.
En kuitenkaan ole tajunnut, milloin kuuluu nauraa.
Haluan liikaa asioita ja annan liian vähän. Mikään ei riitä ja kaikki on aina niin lähellä, mutta niin kaukana.
Ääriviivat painautuvat ympärille rajoittaviksi reunoiksi ja olen liikuntakyvytön. Olen loukussa katseitten alla, enkä tiedä minkälainen väri kasvoilleni on noussut.
Tuhkanvaaleat hiukset ja kalpeat kasvot hehkuvat sydämetöntä kylmyyttä. Olen muiden vanki, mutta missä vaihessa
minun
pitäisi
välittää?
Sumuverhon taakse peittyneitä lupauksia, sanoja ja tyhjiä hokemia uudestaa ja uudestaan.
Lupauksia joita kerron ja lupauksia joita en pysty pitämään.
Uskon silti niihin lupauksiin joita minulle kerrotaan, vaikka en usko olevani niiden arvoinen.
Etsin itseäni koko kesän, en löytänyt etsimääni.
Millainen tyttö piilee vaalean takkukasan alla? Itkeekö itsensä uneen vai suuteleeko yötaivasta nauraen?
Hukassa itsessäni ja itseltäni. Milloin turrutan tämän kaiken, istun alas, huomaan olevani risteyksessä.
Syöksykierteinen nousuhumala ja pelko tarttua sua kädestä. Miks siitä tuli yhtäkkiä ylitsepääsemätöntä?
Mä en ehkä halua rakastaa ketään enää, enkä ehkä osaakkaan. Olisin vain halunnut suudella sua ja tuntea jotain.
Suutelen mielummin humalassa mustatukkisia tyttöjä, poltan tupakkaa ja
itken ahdistusta pois yön pikkutunneilla.
Tämä tuntuu väärältä, mutta ehkä opin elämään lopulta sen kanssa. Opin olemaa. Ehkei tupakan tarvitsekkaan korventaa keuhkoja eikä päivän lähteä käyntiin aamukahvin kanssa.
Vaihdan mieluusti vielä yhden suudelman,
ennen kuin päästän sinut katoamaan yöhön.
Tuijotan loittonevaa selkääsi.
Istuessa koulun portailla, kahvia pahvimukissa ja ajatusten harhaillessa ympäriinsä.
Mua pelottaa, että lentäessä meren taa sä unohat mut. Unohat millasta meillä olis. Unohat mitä meillä oli.
Odotat sä mua?
Sinun hymysi antaa minun päivilleni määrän.
Kätesi määräävät päivieni reitit, ja huulesi kertovat elämäni rakkaudesta.
Olet laulu, jota en ole kuullut ennen, mutta rakastuin ensikuunnelmalla.
Aino kappale, jota voisin soittaa kyllästymättä elämäni pimentyviin päiviin asti.
Elämän jättäessä uurteet kämmenselkääsi,
aijon silti silittää kämmenselkääsi ja kuustaka Hyvää Yötä.
Aamuaurinko kertoo ettei keittämäni kahvi ole enää lämmintä.
Silti juon sitä hitaasti ja leikin nauttivani mausta joka kuvottaa minua suunnattomasti.
Tuollaisia aamuni olivat, herätessäni viideltä ja juodessani kahvia tuskallisen hitaasti aina sen jäähtymiseen asti.
Nyt tuntuu paremmalta.
Saan unta aamu seitsemään ja ehdin juoda kahvini lämpimänä.