Pelko

Mä yritän jälleen saada paperille muuta kuin pyörremyrskyjä.
Mä olen taas putomassa kuiluun, josta vasta kapusin ylös aivan omin avuin.
Kyyneleitä ei tuu, eikä oo tarkotuskaan.
Mä vaan pelkään olevani pettymys, yhden suudelman saavutus.

Vaihtaisin sateen hymyysi

En pysty kirjoittamaan onnestani,
iloisista hymyistä tai valoisista päivistä.
Tekstini syntyvät sadepäivien lammikoista ja kylmästä tuulesta joka sujahtaa takinkauluksesta tahomatta sisään.

Mä haluisin kirjottaa siitä, kuinka mä oon välillä onnellinen auringosta ja sun suutelemisesta,
mutta askin viimeinen tupakka ja kurkkua polttava kahvi muodotaa helpommin lauseita paperille.

Mä valutan mielummin kyyneleitä surusta, kuin ilosta.
Harmaa väri luo kirjon kaikkeen ja mä haluaisin maistaa sun huules.
Niinkuin eilen, kun vaikutit onnelliselta.
Sä hymyilit, mutten saa sitä paperille.

Herätyskellon sijasta olen henkisesti rikki

Miten voisin kävellä pää pystyssä täällä, kun jokaisen katse on konekivääritulitus rintaan.

Mä tiedostan punaiset ja utuiset silmät, jotka luovat illuusion unettomasta yöstä. Aivan kuin olisin saanut turpaan ja viettänyt yöni ulkona etsien itseäni.

Ajatukset ovat jossain muualla kuin täällä ja tupakan savu tuntuu jämähtäneen keuhkoihin.
Ahdistus kietoutuu kaulan ympärille kuin hirttosilmukka. Helvetti.

Nukahtaessa bussipysäkille

Polvissa on asvaltti-ihottumaa,
hiukset ovat takussa ja poskilta puuttuu terve puna.
Mä olen taas tässä samassa tilanteessa, kirjoittamassa sydänsuruistani huonoja tekstejä,
odottaen että joku lukisi ne läpi.

Kirjoittaisin kauniimpia runoja,
syvällisillä merkityksellä,
mutta kaikki kirjaimet tuntuvat muuttuvan nuolenpääkitjoitukseksi,
jota mä en edes itse osaa.

Sanat ovat merkityksettömiä jono,
jotka saavat minut itkemään.

unohdun ja unohdan

Älä suutu minulle
kun unohdun kirjoittamaan merkityksettömiä tekstejä keskellä yötä,
kun unohdun istumaan terassille katselemaan aurinkoa, sen jo laskettua.
kun unohdun tuijottamaan tyhjää lautasta illallisen jälkeen,
kun unohdun rakastamaan hänen jo lopetettua.

Mutta suutu minulle,
kun unohdan soittaa sinulle, kun olet yksinäinen,
kun unohdan oman puhelinnumeroni sitä kysyttöessä,
kun unohdan hymyillä vastaantulijalle,
kun unohdan rakastaa takaisin.

I feel the chemicals

Makaan taas tässä, selälläni lattialla.
Taustalla soi Ed Sheeran ja mä itken pahaa oloani pois,
kuin se muka niin lähtisi.
Kylmät väreet kulkevat sointujen tahdissa.

Kuvittellinen sormi kulkee mun käsivartta pitkin,
verisuonien mukaan. Aina kyynertaipeeseen asti.

Mua ei pelota mikään niin paljon,
kuin pimeys, joka tuntuu asettautuneen mun sisälleni taloksi.
Mä en nää mitään, kuule mitään tai tunne mitään.

Silti yritän polttaa itseäni sisältä päin.

12 kuppia kahvia ja kädet tärisee

Jos värjäisin hiukset punaisiksi,
istuisin tupakalla takapihalla,
laulaisin Arctic Monkeysiä väärillä lyriikoilla
ja humaltuisin tuoksustasi,

veisitkö mut kotiin
istuttaisit työtasolle ja juottaisit
liian monta kuppia kahvia?

Kantaisit minut kotiin,
kun tärisisin liika kävelläkseni.
Suutelisit uneen,
kun rajaukset ovat valuneet suruviivoiksi kasvoille.

Rakastaisitko mua kunnes mä oon itse kyvykäs tekemään niin?

Kahvi oli kallista

Viimeiset rahat meni koulun paskaan kahviin,
tili on melkein miinuksella ja sammumaton jano vituttaa.

Onneksi huomenna on pikkulauantai

Tyhjä

Lupasin olla ehjä, kaunis ja vahva.
Lupasin lopettaa itkemisen bussissa,
kun kaikki muut tuijottavat.
"Älä riko itseäsi"
Mutta entä jos olen jo sirpaleina?

Olo on kuin olisin juuri kirjoittanut
käsin 500 sivuisen romaanin.
Tyhjä.

Eksyin

Mä olen tunnin myöhässä,
eksyttyäni Haagan metsiin.

Haluan huuta ääneen ne kolme sanaa,
kävellä ilman kenkiä,
nauraa vastaantulijan ilmeelle,
polttaa koulukirjat,joita vielä tarvisen,
juoda itseni tiedottomaan tilaan ja oksentaa pahaa oloani itkien,
hypätä sun reppuselkääs, vaikka pelkään korkeita paikkoja
ja hukuttautua Vantaanjokeen auringon laskiessa.

Kylmät väreet tuntuu pyyhkivän mun ylitse, useemmin kun mä toistelen itselleni olevani kunnossa.
Ja mä teen sitä aika usein.

Syntymäpäivä

Mä hymyilin sulle,
sun hymystäs heijastu onnellisuus.
Ja taisin unohtua hetkeksi liikaa,
unohdin esittämäsi kysymyksen ja jouduit naureskellen toistamaan.

Istuttiin vierestysten,
kuunneltiin biisiä, joka merkitsi maailmaa meille.
Nautittiin siitä ettei tarvinnut kiirehtiä.

Katsoessa sua,
nään vieläkin sen saman 18-vuotiaan liuhuletin,
joka ei koskaan tuominnut ketään.
Eikä tuomitse vieläkään.

Ajat muuttu ja me muututtiin.
Vaikka et pidä kiinni kädestäni enää,
en voi olla hymyilemättä sinulle.

Hyvää syntymäpäivää.

Turhautuneisuus

Katselen kaikkea taas savuverhon takaa.
Silmille on levitetty harso ja mä olen kaukana täältä, vaikka istunkin tässä.
Tälläistä se on ollut jo kaksi viikkoa.
Mun kirjoittamissa teksteissä ei ole järkeä,
mutta niissä oon enemmän läsnä, kun viikkoihin.

Sä oot turhautunu muhun ja kaikki kaatuu päälle.

Mä haluisin vaan istua yöllä ulkona, polttaa tupakkaa sun kanssas ja etsiä taivaalta tähtikuvioita.

Addiktoitunut, sisältä kuollut

Annan itselleni aikaa herätä, kootan itseni jälleen olohuoneen lattialta.
Taas itku on takertunut silmäkulmiin, eikä tahdo irrottautua kun hankaan sitä irti jo toista tuntia.
Mustat viivat kasvoilla tuntuvat syöpyneet ihoon kiinni,
aivan niin kuin eilisen muistot päähäni.
Pää ei ollut tarpeeksi sekaisin ja minä olin liian toiveikas.

Ei äiti koskaan lakannut minua muistuttamasta, että kaikki hyvä
satuttaa, addiktoi tai tappaa sisältä.
Mä halusin uskoa jokaisessa asuvaan hyvään
ja rakastua jokaiseen vastaantulijaan.

"Sä et koskaan löydä ketään, kuka huolis noin masokistin"

Ja mä istun bussissa, matkalla ei-mihinkään.
Viimeisen tupakan poltin jo liian monta tuntia sitten ja mielikuvat lauantaista eivät tunnu katoavan.

Perjantaista

Tyhjä leikkikenttä, cruiseri ja minä.

Tällä kertaa näin tähdet kirkkaammin.

Ja ilman kyyneliä.

Dingo

Dingo laulaa kuulokkeissa
Ja elämä on helppoo silloin kun on joku josta pitää kii.
Ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen itseensä unelmiin

Ja mä istui tupakalla sun kotirappus edessä,
vaikka tiesin ettet tulisi avaamaan.

Tekstisi

Yhtäkkiä,

olin selannut sinut lävitse
ja
kaikki kansiesi välissä oli minulle tuttua.

Viimeinen sivu,
hyytyvä hymyni.

Mene pois

Pelottaa, kuinka paljon
nimesi kuuleminen vielä säväyttää.

Pelottaa, ettei tämä tunne
lopu koskaan.

Lyö

Yhdestäkään ailahtelevasta syystä,
en avaisi itseäni sinulle.
Kolmen lyönnin jälkeen,
en halua ottaa riskejä.

Huutaisin

Huutaisin,
mutten itkisi tällä kertaa.

Värittäisin mustavalkoisen maailmasi
verenpunaiseksi.
Haalistuneet muistosi piirtäisin
teräviksi,
viiltämään jokaisen hetken uudestaan mieleesi.

Huutaisin,
mutten näyttäisi, että itken.

Kylmä aurinko

Kun kyyneleistä muodostuu joki,

aamuaurinko ei lämmitä samalla tavalla enää.

Eikä me näytellä enää tunteita.