En pysty kirjoittamaan onnestani,
iloisista hymyistä tai valoisista päivistä.
Tekstini syntyvät sadepäivien lammikoista ja kylmästä tuulesta joka sujahtaa takinkauluksesta tahomatta sisään.
Mä haluisin kirjottaa siitä, kuinka mä oon välillä onnellinen auringosta ja sun suutelemisesta,
mutta askin viimeinen tupakka ja kurkkua polttava kahvi muodotaa helpommin lauseita paperille.
Mä valutan mielummin kyyneleitä surusta, kuin ilosta.
Harmaa väri luo kirjon kaikkeen ja mä haluaisin maistaa sun huules.
Niinkuin eilen, kun vaikutit onnelliselta.
Sä hymyilit, mutten saa sitä paperille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti