Makaan taas tässä, selälläni lattialla.
Taustalla soi Ed Sheeran ja mä itken pahaa oloani pois,
kuin se muka niin lähtisi.
Kylmät väreet kulkevat sointujen tahdissa.
Kuvittellinen sormi kulkee mun käsivartta pitkin,
verisuonien mukaan. Aina kyynertaipeeseen asti.
Mua ei pelota mikään niin paljon,
kuin pimeys, joka tuntuu asettautuneen mun sisälleni taloksi.
Mä en nää mitään, kuule mitään tai tunne mitään.
Silti yritän polttaa itseäni sisältä päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti