Syöksykierteinen nousuhumala ja pelko tarttua sua kädestä. Miks siitä tuli yhtäkkiä ylitsepääsemätöntä?
Mä en ehkä halua rakastaa ketään enää, enkä ehkä osaakkaan. Olisin vain halunnut suudella sua ja tuntea jotain.
Suutelen mielummin humalassa mustatukkisia tyttöjä, poltan tupakkaa ja
itken ahdistusta pois yön pikkutunneilla.
Tämä tuntuu väärältä, mutta ehkä opin elämään lopulta sen kanssa. Opin olemaa. Ehkei tupakan tarvitsekkaan korventaa keuhkoja eikä päivän lähteä käyntiin aamukahvin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti