Haluan liikaa asioita ja annan liian vähän. Mikään ei riitä ja kaikki on aina niin lähellä, mutta niin kaukana.
Ääriviivat painautuvat ympärille rajoittaviksi reunoiksi ja olen liikuntakyvytön. Olen loukussa katseitten alla, enkä tiedä minkälainen väri kasvoilleni on noussut.
Tuhkanvaaleat hiukset ja kalpeat kasvot hehkuvat sydämetöntä kylmyyttä. Olen muiden vanki, mutta missä vaihessa
minun
pitäisi
välittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti