keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Ventovieraita, tuttuja, leikkien ettei tunneta

En koskaan oppinut huutamaan,
etkä sinä kuuntelemaan äänetöntä avunhuutoani.

   Ja nyt kun kello näyttää liikaa,
  me leikimme, ettemme enää tunne.

Ehkä joskus tulet ovelleni
ja ojennat särkyneen sydämmeni korjattuna.

   

Ja minä en ota sitä enää vastaan.
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti